Noniin nyt on saatu noi pirulaiset pois alta!
Näin HRM:n viimeks eilen, et miks se kaipaa mun päivityksiä kun se on saanu ihan oikeet maistiaiset musta in real life! Tonne se on taas päässy anstaamaan kommentteihin :D.
Oltiin sunnuntaina käymässä mammalla ja siellä oli tietysti meidän Simo Toini aka Simo pieni huijaus :).
Tossa vähän arkistokuvaa musta ja Simosta. Koitin ottaa meistä pusukuvaa, mutta Simo JUST kääns pään pois kun kamera napsahti. Se ei btw oo enää noin hoikka, vähän talvirasvaa keränny :).
Nappasin Simpan tietty syliin saman tien kun tultiin sisään ja sehän siitä innostu :D. Hyökki koko loppupäivän kimppuun ja oli muun ajan kytiksellä mamman sängyn alla :'D.
Selvisin kuitenkin vähin jäljin eli ainoastaan pikkunen naarmu tuli käteen:
.
Olin muuten yks päivä kotona raiviksissa enkä ees muista mistä. Mä vaan muistan, et kun tulin sisälle ja joku sano jotain ärsyttävää, mä paiskasin kaulaliinan niin täysiä maahan kun vaan voin :D. Hitto ku muistasin mikä mua suututti!
.
Muoti- ja kauneusbloggari on muuten keksiny uuden lempimeikin:
w0000000w!
Mut oikeesti, mä laitoin luomivärit silleen jännästi, et toi rajaus ei pienennä mun silmiä, niinkun se yleensä tekee. Mut joo, tää oli mun lempimeikki vielä eilen, nyt kaipaan jo vanhaa suosikkia :D.
.
Ai joo ja sit mun asumisesta täällä. Suomalaiseen ylitöpositiivisuuteenhan kuuluu aina valittaa. Yleensä kun puhun mun elosta täällä, saan sen kuulostamaan tosi kurjalta. Ja siis tottahan mä oon puhunu, mutta kuka hullu nyt kertois muille sillon kun menee hyvin!
Mä oon ihan tyytyväinen nyt. Mua vaan harmittaa, että mulla kesti puol vuotta huomata, ettei tää ookkaan niin hirveetä! Tai sitten tää ei tunnu niin kauheelta, kun oon jo lähempänä loppua kun alkua.
Mä oon täällä edelleen yksinäinen ja kaipaan kauheesti aina kavereita ja kotia. Mun elämä täällä on kuitenkin sitä arkea ja niitä rutiineja mitä mä kaipaan. En mä aamulla herää itku kurkussa vaan ihan neutraalein mielin lähen töihin. Mulla on joskus jopa ihan kivaa.
Mulla on myös koko ajan jotain, mitä odottaa. Yleensä mä ootan sitä, että pääsee töistä. Tänään voisin siivota. Tiistaisin mulla on yleensä hedelmäpäivä. Keskiviikkosin tulee Ruotsin miljonääriäidit. Tollasia juttuja mä ootan. Eniten tietysti viikonloppua. Neljä päivää menee sit loppujen lopuks aika nopeesti.
Mun viikonloput on vähän niin kun kesä. Niistä nauttii paljon enemmän, kun joutuu viettään sen pirun talven ekaks. Mut kaikkein hulluinta on, että jossain vaiheessa sunnuntai-iltaa alan jo ootella Tampereelle pääsyä. Että pääsen mun omaan kotiin ja omaan rauhaan. Että pääsen oottaan taas seuraavaa viikonloppua.
Mulla on enää reilu 5 kk jäljellä täällä. Mä tiiän, että jään oikeesti kaipaamaan varsinkin mun omaa pientä asuntoa.
Tossa vähän arkistokuvaa musta ja Simosta. Koitin ottaa meistä pusukuvaa, mutta Simo JUST kääns pään pois kun kamera napsahti. Se ei btw oo enää noin hoikka, vähän talvirasvaa keränny :).
Nappasin Simpan tietty syliin saman tien kun tultiin sisään ja sehän siitä innostu :D. Hyökki koko loppupäivän kimppuun ja oli muun ajan kytiksellä mamman sängyn alla :'D.
Selvisin kuitenkin vähin jäljin eli ainoastaan pikkunen naarmu tuli käteen:
.
Olin muuten yks päivä kotona raiviksissa enkä ees muista mistä. Mä vaan muistan, et kun tulin sisälle ja joku sano jotain ärsyttävää, mä paiskasin kaulaliinan niin täysiä maahan kun vaan voin :D. Hitto ku muistasin mikä mua suututti!
.
Muoti- ja kauneusbloggari on muuten keksiny uuden lempimeikin:
w0000000w!
Mut oikeesti, mä laitoin luomivärit silleen jännästi, et toi rajaus ei pienennä mun silmiä, niinkun se yleensä tekee. Mut joo, tää oli mun lempimeikki vielä eilen, nyt kaipaan jo vanhaa suosikkia :D.
.
Ai joo ja sit mun asumisesta täällä. Suomalaiseen ylitöpositiivisuuteenhan kuuluu aina valittaa. Yleensä kun puhun mun elosta täällä, saan sen kuulostamaan tosi kurjalta. Ja siis tottahan mä oon puhunu, mutta kuka hullu nyt kertois muille sillon kun menee hyvin!
Mä oon ihan tyytyväinen nyt. Mua vaan harmittaa, että mulla kesti puol vuotta huomata, ettei tää ookkaan niin hirveetä! Tai sitten tää ei tunnu niin kauheelta, kun oon jo lähempänä loppua kun alkua.
Mä oon täällä edelleen yksinäinen ja kaipaan kauheesti aina kavereita ja kotia. Mun elämä täällä on kuitenkin sitä arkea ja niitä rutiineja mitä mä kaipaan. En mä aamulla herää itku kurkussa vaan ihan neutraalein mielin lähen töihin. Mulla on joskus jopa ihan kivaa.
Mulla on myös koko ajan jotain, mitä odottaa. Yleensä mä ootan sitä, että pääsee töistä. Tänään voisin siivota. Tiistaisin mulla on yleensä hedelmäpäivä. Keskiviikkosin tulee Ruotsin miljonääriäidit. Tollasia juttuja mä ootan. Eniten tietysti viikonloppua. Neljä päivää menee sit loppujen lopuks aika nopeesti.
Mun viikonloput on vähän niin kun kesä. Niistä nauttii paljon enemmän, kun joutuu viettään sen pirun talven ekaks. Mut kaikkein hulluinta on, että jossain vaiheessa sunnuntai-iltaa alan jo ootella Tampereelle pääsyä. Että pääsen mun omaan kotiin ja omaan rauhaan. Että pääsen oottaan taas seuraavaa viikonloppua.
Mulla on enää reilu 5 kk jäljellä täällä. Mä tiiän, että jään oikeesti kaipaamaan varsinkin mun omaa pientä asuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti