Ää harmittaa ihan sikana!
Ja tottakai ne uudestaan tulee, mutta sillä välin mun elämä menee. Monesta saattaa tuntua, että niiden elämät jumittaa paikoillaan, mutta vaikka ne ei tekis mitään, niillä on aina joku jonka kanssa ne voi tehdä ei mitään. Tai ne voi päättää että nyt teen sitä ja sen jälkeen tätä. Mä teen aina tätä enkä mitään muuta kun tätä. Ja tiedän: tää oli mun oma valinta.
En kuitenkaan oo koskaan ollu niin onneton, kuin mitä mä oon sunnuntai-iltasin kun nousen junaan. Siitä eteenpäin mun elämä on pausella ja sen pausen napsauttaa pois päältä vaan se, jos mun tarvii käydä kaupassa. Sillon tulee joku muutos tähän harmauteen. Ja vartin päästä ollaan taas pausella.
Mä elän viikosta 2-3 päivää ja silti vanhenen 7.
Ja tämän takia viikonloput on mun ainoa mahdollisuus tehdä jotain. Ja mun pitäis pystyä tekeen koko viikon edestä. Enkä pysty. Ja oon vielä väsyneempi taas sunnuntai-iltana junassa.
Enkä voi rauhassa ees pillittää täällä kun asiakkaita tulee yks toisen perään ettei oo hetkeäkään taukoa. Mut ei voi mitään pakko juosta aina takahuoneeseen pyyhkiin silmiä. Toivottavasti ei pomot pöllähdä paikalle.
9.11.2011
itken.
Just laitoin Metukalle viestiä, jos saatais E:n kanssa punkkaa sen kämpillä la-su yö, kun Pendulumin DJ-keikka olis alakerrassa. Sitten E laittaa mulle tän
Ää harmittaa ihan sikana!
Ja tottakai ne uudestaan tulee, mutta sillä välin mun elämä menee. Monesta saattaa tuntua, että niiden elämät jumittaa paikoillaan, mutta vaikka ne ei tekis mitään, niillä on aina joku jonka kanssa ne voi tehdä ei mitään. Tai ne voi päättää että nyt teen sitä ja sen jälkeen tätä. Mä teen aina tätä enkä mitään muuta kun tätä. Ja tiedän: tää oli mun oma valinta.
En kuitenkaan oo koskaan ollu niin onneton, kuin mitä mä oon sunnuntai-iltasin kun nousen junaan. Siitä eteenpäin mun elämä on pausella ja sen pausen napsauttaa pois päältä vaan se, jos mun tarvii käydä kaupassa. Sillon tulee joku muutos tähän harmauteen. Ja vartin päästä ollaan taas pausella.
Mä elän viikosta 2-3 päivää ja silti vanhenen 7.
Ja tämän takia viikonloput on mun ainoa mahdollisuus tehdä jotain. Ja mun pitäis pystyä tekeen koko viikon edestä. Enkä pysty. Ja oon vielä väsyneempi taas sunnuntai-iltana junassa.
Enkä voi rauhassa ees pillittää täällä kun asiakkaita tulee yks toisen perään ettei oo hetkeäkään taukoa. Mut ei voi mitään pakko juosta aina takahuoneeseen pyyhkiin silmiä. Toivottavasti ei pomot pöllähdä paikalle.
Ää harmittaa ihan sikana!
Ja tottakai ne uudestaan tulee, mutta sillä välin mun elämä menee. Monesta saattaa tuntua, että niiden elämät jumittaa paikoillaan, mutta vaikka ne ei tekis mitään, niillä on aina joku jonka kanssa ne voi tehdä ei mitään. Tai ne voi päättää että nyt teen sitä ja sen jälkeen tätä. Mä teen aina tätä enkä mitään muuta kun tätä. Ja tiedän: tää oli mun oma valinta.
En kuitenkaan oo koskaan ollu niin onneton, kuin mitä mä oon sunnuntai-iltasin kun nousen junaan. Siitä eteenpäin mun elämä on pausella ja sen pausen napsauttaa pois päältä vaan se, jos mun tarvii käydä kaupassa. Sillon tulee joku muutos tähän harmauteen. Ja vartin päästä ollaan taas pausella.
Mä elän viikosta 2-3 päivää ja silti vanhenen 7.
Ja tämän takia viikonloput on mun ainoa mahdollisuus tehdä jotain. Ja mun pitäis pystyä tekeen koko viikon edestä. Enkä pysty. Ja oon vielä väsyneempi taas sunnuntai-iltana junassa.
Enkä voi rauhassa ees pillittää täällä kun asiakkaita tulee yks toisen perään ettei oo hetkeäkään taukoa. Mut ei voi mitään pakko juosta aina takahuoneeseen pyyhkiin silmiä. Toivottavasti ei pomot pöllähdä paikalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti